Termin "herätys" merkitys johtuu siitä, että juuri XIV: ssä uudistettiin kiinnostus muinaiseen kulttuuriin, taiteeseen ja filosofiaan. Samanaikaisesti uuden omaleimaisen kulttuurin synty Länsi-Euroopassa. Keskiajan ja renessanssin filosofia ovat hyvin erilaisia toisistaan lähinnä johtuen kiinnostuksen vähentymisestä kristilliseen kulttuuriin.
Renessanssin filosofian piirteet
Ensimmäinen ja tärkein ero uudessa maailman ymmärtämisessä on muutos asenteessa ihmisen ongelmaan. Hänestä tulee tiedon ja ajattelun keskus. Tuon aikakauden filosofit olivat kiinnostuneita yhtäläisesti ihmisen aineellisesta luonteesta ja henkisistä ominaisuuksista. Tämä on erityisen selkeää kuvataiteissa. Filosofit alkavat aktiivisesti edistää ajatusta ihmisen, hänen fyysisten ja henkisten ominaisuuksiensa harmonisesta kehityksestä. He kiinnittivät kuitenkin enemmän huomiota henkisen maailman muodostumiseen. Tämä oli historian, kirjallisuuden, kuvataiteen ja retoriikan kehitys.
Renessanssin filosofia aloittaa ensimmäistä kertaa humanismin ajatuksen. Tämä näkemys tunnistaa ihmisen arvon henkilöllä, jolla on oikeus ilmaisunvapauteen, kehitykseen ja onnellisuuteen. Yksi renessanssin etiikan perusperiaatteista on halu aateliselle, ihmishengen voimalle. Renessanssin filosofia pitää ihmistä paitsi luonnollisena olentona, myös itsensä luojana. Samalla luottamus ihmisen syntisyyteen heikkenee. Hän ei enää tarvitse Jumalaa, koska hänestä tulee itse luoja. Tämän suuntauksen keskipiste oli Firenze.
Renessanssin filosofialle on ominaista myös oppi - panteismi. Se perustuu Jumalan tunnistamiseen luonnon kanssa. Tätä trendiä noudattavat filosofit väittävät, että Jumala on läsnä kaikissa esineissä. Myös Jumalan luoma maailma on kielletty. Renessanssin filosofia tarkistaa perusteellisesti luonnon, ihmisen ja Jumalan käsitteet. Opetusten mukaan Universumia ei luonut Jumala, vaan se on olemassa jatkuvasti eikä voi kadota. Jumala on itsessään luonnossa aktiivisena periaatteena. Tämän ajatuksen näkyvin edustaja oli Giordano Bruno.
Luonnofilosofia on myös yksi renessanssin tärkeimmistä filosofisista virtauksista. Tämä filosofia käsittelee maailmankaikkeuden äärettömyyden ja ikuisuuden ongelmien ratkaisua, erilaisten maailmojen olemassaoloa ja aineen omaa liikettä. Tällä hetkellä ainetta alkaa nähdä aktiivisena luovana periaatteena, joka on täynnä elinvoimaa. Lisäksi aineen sisäistä kykyä muuttua kutsuttiin maailman sieluksi. Se on itse aineen sisällä ja hallitsee kaikkea. Samalla ilmaistaan uusia taivaankappaleiden liikkumista koskevia lähestymistapoja, jotka olivat hyvin erilaisia kuin teologia. Tämän ajatuksen tunnetuimpia edustajia ovat Nikolai Copernicus, Nikolai Kuzansky, Rotterdamin Erasmus.
Tällainen uusi asenne Jumalaan ja virallisen kirkon kritiikki johti itse katolisen opin tuomitsemiseen. Renessanssin filosofia nostaa muinaisten ajattelijoiden opetukset ja tiedon periaatteet absoluuttisiksi. Uuden filosofian vakaumuksen mukaan tieteen pitäisi tulla uskonnon perustaksi. Taikuutta ja okkultismia aletaan pitää tieteellisen tiedon korkeimpana muotona. Filosofit osoittivat suurta kiinnostusta muinaisiin uskonnollisiin opetuksiin.
Renessanssin filosofien esittämä totuuden käytännön kriteeri on luonnontieteiden modernin metodologian perusta. Tuon ajan filosofien kehittämä ajatus ihmisen ja luonnon, avaruuden ja maan jatkuvuudesta otettiin seuraavien filosofien sukupolvien perustana. Renessanssista tuli myös impulssi utopistisen sosialismin kehittymiselle. Humanistien ilmaisemilla ideoilla oli laaja vaikutus paitsi kulttuuriin myös koko julkiseen tietoisuuteen.
