Koko venäläisen yleisen mielipiteen tutkimuskeskuksen (VTsIOM) ponnisteluilla tehtiin vuonna 2012 kysely, jossa venäläisiä pyydettiin selittämään kuka tällainen liberaali on. Yli puolet testin osallistujista (tai pikemminkin 56%) piti tätä termiä vaikeana paljastaa. On epätodennäköistä, että tämä tilanne on muuttunut dramaattisesti muutamassa vuodessa, ja katsotaanpa siis mitä liberalismin periaatteita tunnustetaan ja mistä tämä yhteiskuntapoliittinen ja filosofinen suuntaus todella koostuu.
Kuka on liberaali?
Yleisimmin sanomalla voidaan sanoa, että tämän liikkeen seuraaja pitää myönteisenä ja hyväksyy ajatuksen valtion elinten rajoitetusta puuttumisesta suhteisiin. Järjestelmän perusta perustuu yksityiseen yrittäjyyteen, joka puolestaan on järjestetty markkinaperiaatteisiin.
Vastatessaan kysymykseen siitä, kuka on tällainen liberaali, monet asiantuntijat sanovat, että hän on se, joka pitää poliittista, henkilökohtaista ja taloudellista vapautta ensisijaisena tavoitteena valtion ja yhteiskunnan elämässä. Tämän ideologian kannattajille kunkin henkilön vapaudet ja oikeudet ovat eräänlainen oikeusperusta, johon heidän mielestään olisi rakennettava taloudellinen ja yleinen järjestys. Katsotaan nyt, kuka liberaali demokraatti on. Tämä on henkilö, joka puolustaa vapautta puolustaen autoritarismia. Länsimaisten politologien mukaan liberaali demokratia on ihanne, johon monet kehittyneet maat pyrkivät. Tästä termistä voidaan puhua paitsi politiikan kannalta. Alkuperäisessä merkityksessään tätä sanaa kutsuttiin kaikiksi vapaa-ajattelijoiksi ja vapaa-ajattelijoiksi. Joskus heidän joukossaan oli niitä, jotka yhteiskunnassa olivat taipuvaisia liialliseen hemmotteluun.
Nykyaikaiset liberaalit
Itsenäisenä maailmankatsomuksena tarkasteltava ideologinen liike syntyi 1700-luvun lopulla. Perustana sen kehittämiselle oli tunnettujen kirjailijoiden, kuten C. Montesquieu, J. Locke, A. Smith ja J. Mill, työ. Tuolloin uskottiin, että vapaa yrittäjyys ja valtion puuttuminen yksityiselämään johtaisi väistämättä hyvinvointiin ja yhteiskunnan parempaan hyvinvointiin. Kuten myöhemmin kävi ilmi, klassinen liberalismin malli ei kuitenkaan oikeuttanut itseään. Vapaa, valtion hallitsematon kilpailu johti monopolien syntyyn, jotka nostivat hintoja. Kiinnostuneet edunvalvojien ryhmät esiintyivät politiikassa. Kaikki tämä teki laillisesta tasa-arvosta mahdottomaksi ja kavensi merkittävästi kaikkien liiketoiminnan halukkaiden mahdollisuuksia. 80-90 vuoden aikana. 1800-luvulla liberalismin ideat alkoivat kokea vakavan kriisin. Pitkien teoreettisten tutkimusten tuloksena kehitettiin 1900-luvun alussa uusi konsepti, jota kutsutaan uusliberalismiksi tai sosiaaliseksi liberalismiksi. Sen kannattajat puoltavat yksilön suojelemista markkinajärjestelmän kielteisiltä vaikutuksilta ja väärinkäytöksiltä. Klassisessa liberalismissa valtio oli hiukan ”yövartija”. Nykyaikaiset liberaalit tunnustivat, että tämä oli virhe, ja sisällyttivät ideoita, kuten:
- valtion rajoitettu puuttuminen sosiaaliseen ja taloudelliseen toimintaan;
- valtion monopolien toiminnan valvonta;
- joukko osallistuminen politiikkaan;
- takuut useille rajoitetuille sosiaalisille oikeuksille (vanhuuseläke, oikeus koulutukseen, työhön jne.);
- hallitun ja hallitsevan yksimielisyys;
- poliittinen oikeudenmukaisuus (päätöksenteon demokratisointi politiikassa).
