Suomen lain mukaan henkilön henkilökohtainen nimi koostuu henkilö- ja sukunimistä. Lapsen syntymän tai kasteen rekisteröinnin aikana on myös sallittua antaa enintään kolme nimeä. Mutta pohjimmiltaan vain yksi tai kaksi ovat yleisiä. Suomalaisten muinaisten tapojen mukaan esikoinen on nimetty isoisän tai isoäidin isänpuolelta, toisia lapsia kutsutaan äidillisiksi isovanhemmiksi; Seuraavia kutsutaan molemmiksi vanhemmiksi ja lähisukulaisiksi, ristivanhemmiksi. Toinen suomalaisten nimien piirre on, että ne ovat sukunimen edessä, eivät taipu ja ääntävät painostaen ensimmäistä tavua.
Tämän lisäksi nimille esitetään tiettyjä vaatimuksia:
- Sisareille ja veljille ei suositella nimeämistä samoilla etunimillä;
- Et voi soittaa lapselle loukkaavia sanoja;
- sukunimen käyttäminen henkilökohtaisena nimenä ei ole toivottavaa;
- Pienten sanojen rekisteröinti kokonaisten sijasta on sallittua.
Suomessa, jo 1800-luvulta lähtien, kaikki nimet on valittu virallisesta almanaakista, jonka aiemmin julkaisi Kuninkaallinen akatemia ja joka on nyt valmistunut Helsingin yliopistosta. Perinteistä nimellisalmanakin muodostamisesta ja sanojen kiinnittämisestä siihen tuetaan edelleen. Nykyään Helsingin yliopiston antamassa almanaakissa on tallennettu noin 35 tuhatta nimeä, joita käytetään kaikkialla Suomessa.
Hänelle syntymässään annettujen henkilöiden nimien monimuotoisuus luokitellaan seuraavasti:
- sanat, jotka ovat peräisin katolisesta kalenterista ja Raamatusta;
- Ruotsista johdetut suomen nimet;
- lainataan venäläisestä kalenterista;
- henkilön henkilökohtainen nimi suomenkielisistä sanoista, jotka olivat muodissa 1800- ja 1900-luvuilla. Oletetaan, että jos käännät sanan ainoa suomeksi, se tarkoittaa ainoata sanaa, ja jos käännät sanan ”lahja” suomeksi, saat lahjan;
- nimet, jotka on muodostettu suositusta eurooppalaisesta.
Ajan myötä ihmisen suomalainen henkilökohtainen nimi syntymästään lähtien muuttuu yhä enemmän kansainväliseksi, yleiseurooppalaiseksi nimeksi. Ja silti nyt Suomessa on sellainen suuntaus: vanhemmat, joilla on suuri toive, kutsuvat lastaan jonkinlaiseksi suomenkieliseksi sanana. Samanlainen palautus vanhoihin nimiin nykypäivänämme ei ole menettänyt alkuperäistä merkitystään. Tässä muutamia esimerkkejä.
Miesten suomen miehet:
Ahde (Ahde) - kukkula;
Kai (Kai) - maa;
Kari (Kari) - vedenalainen kallio;
Louhi - rock;
Lumi (Lumi) - lunta;
Merituul (Merituul) - merituuli;
Niklas (Niclas) - rauhan hallitsija;
Ozo (Otso) - karhu;
Peka (Pekka) - peltojen ja satojen hallitsija;
Rasmus (Rasmus) - rakastettu tai haluttu;
Sirka (Sirkka) - kriketti;
Terho - tammenterho;
Tuuli (Tuuli) - tuuli;
Vaaka (Vesa) - paeta;
Ville on suojelija.
Naiset suomen nimet:
Aino (Ainno) - ainoa;
Ayli on pyhä;
Aamu-Usva (Aamu-Usva) - aamusumu;
Vanamo (Vanamo) - luultavasti "kahdesti kukkiva";
Helena (Helena) - soihtu, lamppu;
Irene (Irene) - rauhan tuominen;
Kia (Kia) - niellä;
Kukka (Kukka) - kukka;
Kulliki (Kulliki) - nainen;
Raya (Raiya) - pomo;
Satu on satu;
Saima (Saima) - Suomen järven nimestä;
Hilda (Hilda) - taistelevat.
Unelma on unelma.
Evelina (Evelina) - elämän voima.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että kaikki suomalaiset nimet ovat kulttuurimonumentti. Loppujen lopuksi henkilön henkilökohtainen nimi ei ole vain henkilön virallinen nimitys, vaan myös historiallinen alku, joka suojaa menneisyyden muistoa.
