Vuodesta 1970 lähtien kaikkialla maailmassa on ollut voimassa ydinaseiden leviämisen estämistä koskeva sopimus (NPT), joka nimittää ydinvoimat ja säätelee heidän aseitaan koskevia vastuita. Sopimuksen mukaan ydinasevaltioiden asema annettiin Yhdysvalloille, Isolle-Britannialle, Ranskalle, Kiinan kansantasavallelle ja Neuvostoliitolle (nykyinen seuraaja Venäjä). Näissä osavaltioissa koe räjähdyksiä tehtiin vuoteen 1967 saakka, joten ne tulivat virallisesti ”ydinkerhoon”.
Ydinsulkusopimus velvoittaa ydinvoimat missään olosuhteissa siirtämään aseitaan tai tuotantoteknologiaansa maihin, joissa niitä ei ole, älä kannustamaan tai helpottamaan tällaisten aseiden tuotantoa niissä.
Voit jakaa kokemuksia ja auttaa toisiaan, mutta vain ydinräjähdyksen energian rauhanomaisessa käytössä.
Perustamissopimuksessa määrätään, että jos ydinase antaa maan, jolla ei ole sellaisia aseita, niin maailman muut ydinvoimat puolustavat sitä YK: n peruskirjan mukaan.
Yli 170 maata osallistuu ydinsulkusopimukseen, ja se on voimassa toistaiseksi.
Itse asiassa tähän mennessä ydinaseita on kehitetty ja testattu Pakistanissa, Iranissa, Intiassa, Etelä-Afrikassa ja Pohjois-Koreassa, mutta laillisesti nämä maat eivät ole ydinaseita.
Pakistan ja Intia suorittivat oikeudenkäynnit melkein samanaikaisesti. Tämä tapahtui vuonna 1998.
Pohjois-Korea allekirjoitti alun perin ydinsulkusopimuksen, mutta ilmoitti vuonna 2003 olevansa virallisesti vapaa tämän sopimuksen velvoitteista. Ja vuonna 2006 Korean demokraattinen kansantasavalta teki ensimmäisen koestusräjähdyksen alueellaan.
Niistä maista, joissa on ydinaseita, monet sisältävät Israelin. Mutta maan viralliset viranomaiset eivät ole koskaan vahvistaneet tai kiistäneet, että maassa tapahtuu vastaavaa kehitystä ja testejä.
Vuonna 2006 ydinvoimat täydenivät vielä yhtä osallistujaa. Iranin presidentti ilmoitti virallisesti, että laboratorio-olosuhteissa ydinpolttoaineen tuotantotekniikka oli täysin kehitetty.
Neuvostoliiton kolmen entisen tasavallan (Ukrainan, Kazakstanin ja Valkovenäjän) alueella oli myös ohjuksia ja sotapäätä, jotka pysyivät heidän omistuksessaan maan romahtamisen jälkeen. Mutta vuonna 1992 he allekirjoittivat Lissabonin pöytäkirjan strategisten aseiden rajoittamisesta ja vähentämisestä ja pääsivät eroon sellaisista aseista. Kazakstanista, Valkovenäjästä ja Ukrainasta tuli osa ydinsulkusopimuksen jäsenmaita, ja niitä pidetään nyt virallisesti ydinvapaina voimina.
Ydinaseet luotiin myös Etelä-Afrikan tasavallassa ja testattiin Intian valtamerellä vuonna 1979. Pian tämän jälkeen ohjelman kehittäminen kuitenkin lopetettiin, ja vuodesta 1991 lähtien Etelä-Afrikka liittyi virallisesti ydinsulkusopimukseen.
Nyt maailmassa on erillinen ryhmä maita, joilla on teoreettisesti kyky luoda ydinase, mutta sotilaallisista ja poliittisista syistä ne pitävät tätä sopimattomana. Asiantuntijat viittaavat tällaisiin valtioihin eräissä Etelä-Amerikan maissa (Brasilia, Argentiina), Etelä-Korea, Egypti, Libya jne.
Niin sanotut ”piilevät” ydinvoimat voivat tarvittaessa nopeasti muuttaa teollisuutensa aseiden tuotantoon kaksikäyttöteknologialla.
Viime vuosina maailmanyhteisö on julistanut aseiden arsenaaliensa vähentämistä muuttaen sitä nykyaikaisemmaksi. Mutta tosiasiat ovat, että 19 000 maailman ydinaseyksiköstä 4400 on jatkuvasti vaarassa.
Asevarusteen vähentäminen johtuu pääasiassa Venäjän ja Yhdysvaltojen sotilaallisten varastojen vähentämisestä sekä vanhentuneiden ohjusten käytöstäpoistamisesta. Siitä huolimatta sekä viralliset ydinasevaltiot että Pakistan ja Intia ilmoittavat jatkavansa uusien aseiden kehittämisohjelmien käyttöönottoa. Osoittautuu, että itse asiassa, eikä sanoin, yksikään maista ei ole valmis luopumaan kokonaan ydinaseestaan.
