Kulttuuri on ensinnäkin tietyn taiton täydellisyyden taso, sen arvo. Tämä on yhdistelmä ihanteellisia esineitä, jotka ihmiskunta on luonut sen kehitysprosessissa. Kulttuurin kannalta voidaan katsoa mikä tahansa esine tai prosessi, jolla ei ole vain käytännön merkitys, vaan myös maailman värityksen erityinen arvo.
Kulttuurin ydin on ihmisen luovassa toiminnassa. Loppujen lopuksi hän tunnustaa tämän maailman, saa objektiivista tietoa ja pääosaan tämän tiedon monimuotoisuudessa on taide ja tiede.
Kulttuurin käsitettä ja olemusta tarkastellaan useissa käsitteissä. Esimerkiksi sosio-attribuutiivinen käsite pitää sitä olennaisena osana ihmisyhteiskuntaa. Tässä ymmärryksessä kulttuuri kattaa kaikki ihmisen itsensä luomat ilmiöt. Ja myös kaikki, mikä on luotu ihmismielen avulla. Sen mukaisesti se voidaan jakaa henkiseen ja aineelliseen.
Kulttuurin ydin antroposentrisen käsitteen kannalta on eettiset normit. Sen yhteydessä materiaalisella ja henkisellä tuotannolla on toissijainen merkitys. Ja maailmankatsomukset, esteettiset maut, jotka tekevät ihmisestä ihmisen suoraan esiin. Tämän käsitteen valossa sellaiset ilmiöt kuin väkivalta, miekka, pommi ja vastaavat ovat kulttuurin vastaisia elementtejä, joita ei voi olla olemassa.
Transsendenttinen käsite määrittelee kulttuurin ytimen supersosiaaliseksi ilmiöksi. Samanaikaisesti sitä ei voida rajoittaa joko historiallisiin tapahtumiin tai henkilökohtaisiin esityksiin. Se on määritelty jotain transsendenttiseksi, koska kaikki ilmiöt ohittavat, mutta kulttuuri säilyy. Erityisesti maailman uskonnot, tekniikka ja tiede sekä taide ovat itsenäisiä. Tämän käsitteen puitteissa arvot elävät ikuisuudessa, eikä niitä voida mitenkään liittää aikaan ja tilaan.
Kulttuurin ydin ei ole vain museoissa ja arkistoissa, vaan myös ihmisessä. Loppujen lopuksi ihminen ei voi elää erillään kulttuurista. Itse kulttuurissa ja prisman kautta ihminen voi itse toteutua ja käyttää luonnon asettamat mahdollisuudet täysimääräisesti.
Keskusteltaessa kulttuurin olemuksesta on syytä kiinnittää huomiota myös poliittisen kulttuurin käsitteeseen. Tämä käsite muotoiltiin 1900-luvun puolivälissä käsitteessä, jonka ydin on siinä, että poliittisiin prosesseihin sovelletaan joka tapauksessa pitkään muotoiltuja sisäisiä lakeja, jotka liittyvät suoraan kulttuuriin ja politiikkaan.
Poliittisen kulttuurin ydin on siinä, että se edustaa joukko ideoita kansallisesta ja sosiaalipoliittisesta yhteisöstä, koko poliittisesta elämästä, samoin kuin toiminnan säännöistä ja laeista.
Tätä käsitettä tarkastellaan kahteen pääsuuntaan. Ensimmäinen on subjektivistinen tai käyttäytymistieteellinen, jonka ymmärtämisessä poliittinen kulttuuri rajoittuu poliittisen tietoisuuden piiriin ja jota pidetään ihmisen subjektiivisena asenteena politiikkaan.
Toinen suunta on objektivistinen, joka tutkii poliittista kulttuuria paitsi suuntautumis- ja uskomusjärjestelmän yhteydessä myös sen läheistä yhteyttä poliittiseen toimintaan.
Poliittisen kulttuurin osatekijöihin sisältyy:
- etenkin poliittiset kannat, niiden emotionaalinen ja aistillinen puoli;
- poliittiseen järjestelmään osoitetut maailmankatsomukset, asenteet ja suuntaviivat, joihin sisältyy politiikan tuntemus;
- näytteet poliittisesta käytöksestä, joka tunnustetaan tietyssä yhteiskunnassa.
Kulttuuri on erittäin monimutkainen ja monitahoinen ilmiö, joten sen tutkiminen on melko työlästä ja vaivalloista prosessia.
