Poliittisesti parhaillaan tapahtuvien tapahtumien selaamiseksi sinun ei tarvitse olla vain taloustieteen tietoa, vaan joskus myös teknistä tietoa. Esimerkiksi tiedotusvälineissä on usein tietoa kaasun liikkumisesta vastakkaiseen suuntaan länsimaista Ukrainaan, sitä kutsutaan myös todelliseksi tai virtuaaliseksi kaasun käänteeksi. Ymmärtämättä tai hämärtämättä mitä se on, lukija vaarassa puuttuu tai vääristää koko viestin merkityksen.
Mikä on kaasun liikkeen nimi vastakkaiseen suuntaan?
Tämän prosessin oikea tekninen nimi on kaasun käänteinen. Käänteisesti tarkoitetaan kaasun liikettä vastakkaiseen suuntaan, joka kirjataan sopimukseen. Esimerkiksi Gazpromin kanssa tehdyn sopimuksen nojalla Ukrainan kaasunsiirtojärjestelmän tulisi toimittaa kaasua Venäjältä Eurooppaan. Peruutettaessa kaasu virtaa vastakkaiseen suuntaan: Euroopan maista Ukrainaan.
Käänteinen on fyysinen (todellinen) tai ”paperi” (virtuaali). Fyysisen kaasun avulla se virtaa kerran Unkarin tai Slovakian alueella putkien läpi vastakkaiseen suuntaan. Koska virtuaalinen kaasuliike ei muuta suuntaa, Ukraina maksaa tarvittavat määrät eurooppalaisille ja ottaa kaasua putkestaan.
Energian merkitys
Nykyaikaisessa geopolitiikassa energialla on ratkaiseva merkitys. Ne ovat muuttuneet energian ja rahan lähteistä tehokkaaksi poliittiseksi välineeksi. Energialähteiden vuoksi alkavat konfliktit ja sodat, joiden avulla toimittajavaltiot kasvattavat omaa merkitystään maailmanlaajuisesti, puolustavat etujaan ja vaikuttavat kuluttajamaiden politiikkaan.
Venäjä ei ole poikkeus. 2000-luvun alussa energian hinnat nousivat, mikä antoi Venäjän viranomaisille paitsi parantaa valtion taloudellista tilaa ja luoda huomattavia kassavarantoja, myös palauttaa aktiivisesti globaalin geopoliittisen toimijan aseman, joka menetti huomattavasti edellisen vuosikymmenen aikana.
Venäjältä on tullut melkein välttämätön talouskumppani Euroopan unionille toimittamalla valtava määrä energiaresursseja, pääasiassa kaasua. Lisäksi tämä kumppanuus rakennettiin sekä taloudelliseen että poliittiseen perustaan. Yhden tärkeimmän energiantoimittajan mielipide on saanut huomattavan painoarvon Euroopan poliittisissa asioissa.
Ukrainan ja Venäjän kaasusota
Ukrainalla oli erityinen asema Venäjän ja Euroopan kaasusuhteissa. Leijonanosa EU: lle tarkoitetusta kaasusta pumpattiin alueensa kautta. Lisäksi Ukraina oli yksi suurimmista venäläisen kaasun ostajista omiin tarpeisiinsa. Ja tietenkin, emme saa unohtaa kahden slaavilaisen maan historiallista läheisyyttä. Ukraina on ollut vuosisatojen ajan Venäjän vaikutusvallan kiertoradalla, ja tämän aseman muutosta ei sisällytetty Venäjän viranomaisten suunnitelmiin.
Niin kauan kuin Kiovassa oli vallassa Venäjälle uskollisia poliitikkoja, Gazprom myi kaasua Ukrainan puolelle erittäin alhaisella hinnalla verrattuna Euroopan hintoihin. Vuonna 2004 ihmiset kuitenkin tulivat valtaan Ukrainassa Viktor Juštšenkon johdolla, joka julisti ”eurooppalaisen kehitysvektorin” ja päätti poistua Moskovan vaikutusvallasta. Vastauksena Venäjä alkoi tarkistaa kaasun hintoja.
Yksi peräkkäin puhkesi vuosien 2005-2009 kaasusota, joka aiheutti vakavaa huolta länsimaissa, koska niiden energiavarmuus, kotien lämpö ja yritysten työ olivat uhattuna. Siksi, kun Ukrainan viranomaiset yrittivät perustaa kaasuliikettä vastakkaiseen suuntaan, esimerkiksi Slovakiasta Ukrainaan, Euroopan unionin edustajat eivät tue tätä vaihtoehtoa huolehtimalla omista eduistaan.
Sotien seurauksena oli vuonna 2009 allekirjoitettu kymmenvuotinen kaasusopimus, joka oli erittäin hankalaa Ukrainalle. Loppujen lopuksi sen mukaan kaasun hinta nousi 450 dollariin tuhatta kuutiometriä kaasua vastaan, kun se vuonna 2005 oli 50 dollaria. Nyt ukrainalaiset käyttivät kaasunostoihin lähes 12 miljardia dollaria vuodessa, mikä oli noin seitsemän prosenttia maan BKT: stä.
Mutta Venäjä sai tehokkaan taloudellisen ja poliittisen aseen. Sopimuksen mukaan hintoja tarkistettiin vuosittain, joten alennusten avulla Venäjän viranomaiset edistivät omia kansallisia etujaan, kuten venäläisen laivaston vuokrasopimuksen jatkamista Krimissä, uskollisuutta viranomaisille ja ukrainalaisten poliitikkojen vakuutuksia siitä, että perustetaan yhteinen kaasukuljetuskonsortio.
Vuoden 2014 tapahtumat: uusi kierros kaasukonflikteja
Maidanin ja Janukovitšin maasta paetamisen jälkeen Ukrainan valtaan tuli poliittisia voimia, joita länsi tuki ja erittäin kielteisesti vastusti Venäjää. Presidentti oli Petro Porošenko, joka esitteli uuden lähestymistavan eurooppalaisiin arvoihin ja maan vapauttamiseen Venäjän vaikutelmasta. Porošenko ei salannut, että yksi hänen tärkeimmistä tavoitteistaan on kieltäytyä ostamasta venäläistä kaasua.
Ensinnäkin Ukrainan Naftagaz yritti tavalliseen tapaan perustaa virtuaalisen kaasuliikkeen vastakkaiseen suuntaan, esimerkiksi Slovakiasta Ukrainaan. Mutta he tapasivat Gazpromin voimakkaan kieltäytymisen, joka luottaa vuoden 2009 sopimukseen. Siksi ukrainalaisten piti sopia eurooppalaisten yritysten kanssa todellisesta kaasunvaihdosta.
Syyskuussa 2014 kaasu alkoi virtata vastakkaiseen suuntaan Slovakiasta Ukrainaan Budinice-aseman kautta. Marraskuusta 2015 alkaen Porošenkon mukaan Naftagaz siirtyi kokonaan kääntämään kaasua Puolasta, Unkarista ja Slovakiasta lopettaen sen ostamisen Venäjältä. Näyttää siltä, että monien ukrainalaisten poliitikkojen unelma toteutui: maa sai energian riippumattomuuden Gazpromilta.
Vaikka kaasu liikkuu vastakkaiseen suuntaan, Euroopasta Ukrainan putkeen, todellisuudessa se on edelleen venäläistä. Länsimaiset yritykset ostavat sen Gazpromilta ja myyvät sen sitten Ukrainalle vahingoittamatta itseään. Kaasun hinta vaihtelee öljyn kustannusten ja vuodenajan mukaan. Seurauksena on, että Naftagaz joutuu usein maksamaan ylimääräisen maksun väitetystä vapaudesta kaasuriippuvuudesta ja viranomaisten poliittisten pisteiden saamisesta väestön keskuudessa, mutta tässä tapauksessa poliittiset näkökohdat ovat etusijalla taloudellisiin näkökohtiin nähden.
Kuivat numerot
Vuonna 2017 Ukrainan kaasun kokonaiskulutus oli noin 28 miljardia kuutiometriä. Vuonna 2013 se oli 50 miljardia. Tämä valtava lasku johtuu useista tekijöistä: tuotannon lopettamisesta tai niiden kapasiteetin vähenemisestä; alueiden ja niihin sijoittautuneiden yritysten menetys (osa Donbassista ja kokonaan Krimistä); useita kertoja korkeammat kaasutariffit väestölle ja tuottajille.
Vuonna 2017 Ukrainan kotimaisen tuotannon volyymit olivat noin 21 miljardia kuutiometriä. Tämä ei riitä edes huomattavasti vähentyneisiin tarpeisiin, lisäksi tarvitsemme aina varauksen pakkasen talven tapauksessa. Siksi Naftagaz on pakko kattaa kaasun alijäämä tuonnilla.
Vuoteen 2014 asti Venäjä oli tärkein kaasun tuoja, mutta Maidanin jälkeen Venäjän tuonnin osuus laski tasaisesti ja katosi sitten arvopapereissa kokonaan, vaikka se tosiasiassa pysyi samalla tasolla. Tänään kaasu liikkui vastakkaiseen suuntaan Puolasta - 1, 3 miljardia kuutiometriä vuonna 2017, Unkarista - 2, 8 miljardia kuutiometriä, Slovakiasta - 9, 9 miljardia kuutiometriä.
Vuonna 2017 huolimatta Ukrainan ja Venäjän federaation monimutkaisista suhteista, Ukrainan putket pumppailivat Eurooppaan lähes 94 miljardia kuutiometriä venäläistä kaasua, mikä toi maan budjettiin noin kolme miljardia dollaria.
